Vaasan monipuolinen kulttuuri

vaasa12

Vaasa on Pohjanmaan oma maakuntakeskus, joka sijaitsee Pohjanlahden rannikolla. Vaasa tunnetaan yliopistokaupunkina sekä se on merkittävä suomenruotsalaisen kulttuurin keskus. Vaasa on kielisuhteiltaan poikkeus, sillä kaupungin keskustan sisältävän yhtenäisen alueen naapurikunnissa ruotsinkieliset ovat enemmistönä. Itse Vaasassa asukkaita on kuitenkin 67 710, joista suomenkielisiä on 69.7% ja ruotsinkielisiä 22.7%. Vaasa on myös tunnettu monipuolisesti ja tasokkaasta kulttuuritarjonnastaan, joista haluaisimme kertoa tarkemmin tämän artikkelin yhteydessä.

vaasa

Upeita kulttuurielämyksiä

Vaasan kaupunki tarjoaa paljon erilaisia kulttuurimuotoja kuten musiikkia, teatteria ja käsitöitä. Vaasasta löytyykin jopa kaksi erilaista ammattiteatteria sekä museoita ja gallerioita. Musiikkia näkyy kaupunginorkesterin soittamana, oopperana ja erilaisina kuoroina ja ryhminä.

Ammattiteattereita löytyy kaksi; ylioppilasteatteri Ramppi sekä useat pienemmät teatteriryhmät.  Ylioppilasteatteri tarjoaa näytöksiä Ego-salissa sekä kesäisin kauniissa kesäteatterissa. Ramppi on perustettu vuonna 1991 ja se on Suomen ainoa virallisesti kaksikielinen ylioppilasteatteri. Kyseinen teatteri pyrkii tuomaan jäsenten lahjat esille käyttäen mahdollisimman paljon omia tekstejä ja ohjaajia. Teatterissa katsoja pääsee nauttimaan persoonallisista ja loistavista näytöksistä. Vaasalla on myös oma kaupungin teatteri, jossa ohjelmaa löytyy vuoden jokaiselle päivälle. Vaasan kaupungin teatteri saavutti 50 000 katsojan rajan vuonna 2016, mikä kertoo teatterin suosiosta. Vuonna 2016 katsojia keräsi erityisewsti Ronja Ryövärintytär, ja musiikkifarssi Espanjankärpänen. Topi Sorsakoskesta kertova musikaali On kesäyö toi myös paljon katsojia teatterille, sekä pohjalaisaiheinen Saman katon alla menestyi loistavasti. Mahtavien näyttelijöiden ja käsikirjoituksien vuoksi Vaasan vierailulla kannattaa käydä katsomassa jokin näistä suosituista näytöksistä.

Vaasan monipuoliseen kulttuuriin kuuluu myös kasinopelaaminen sekä netissä että vaasan omalla maakasinolla. Kasinopelaaminen on yleistynyt erityisesti nuorien aikuisten keskuudessa, mutta myös vanhempi sukupolvi on löytänyt hyvän tavan viettää vapaa-aikaa nettikasinoilla pelatessa. http://www.casino-pelaaja.com/ sivusto tarjoaa kattavaa lisätietoa nettikasinoiden toiminnasta sekä miten kasinoilla pelaaminen on yleistynyt viimeisimpien vuosien aikana.

Vaasan taideperintöä pääsee ihastelemaan jopa 25 erilaisessa museossa ja galleriassa. Näistä haluamme tuoda esille Tikanojan taidekodin, ja se onkin entisen kauppiasperheen kotiin perustettu taidemuseo. Täältä vieralija löytää sekä suomalaista että ulkomaista taidetta. Kokoelmaan kuuluu muun muassa Gustave Coubert, Honore Daumier, Edgar Decas sekä Pablo Picasso. Kesäisin Tikanojan taidekoti järjestää kesäisin laajoja teemanäyttelyitä, ja ohjelmaan kuuluvat myös matineat ja muut konsertit. Arvosteluiden paras museo on kuitenkin Pohjanmaan museo, joka sijaitsee Vaasan museokadulla. Tälle monipuoliselle museolle kannattaa varata paljon aikaa, sillä siellä on paljon nähtävää ja koettavaa. Museossa on muun muassa erilaisia taidekokoelmia, johon sisältyy myös esimerkiksi mielenkiintoisia luonnontieteen kokoelmia.

Musiikkia vieralija voi löytää esimerkiksi Vaasan kaupinginorkesterin tarjoamana. Kaupungin orkesteri perustettiin vuonna 1930 ja siihen kuuluu 31 muusikkoa. Vaasan kaupunginorkesteri ottaa huomioon erilaiset kohderyhmät, ja suunnittelevatkin esityksensä aina niiden mukaan. Tämä orkesteri on käynyt myös ulkomaan kiertueilla Kyproksella, Italiassa, Norjassa, Ruotsissa, Yhdysvalloissa sekä Islannissa. Vaasasta voi löytää myös oopperan, erilaisia kamarimusiikkiryhmiä ja muita orkestereita. Kevyttä musiikkia pääsee nauttimaan kaupungin eri ravintoloissa, sillä ne täyttyvät ympäri vuoden monipuolisista bändeistä sekä tyyleistä. Vaasasta on kotoisin monia lahjakkaita artisteja ja muusikkoja. Tunnettuja Vaasalaisia yhtyeitä ja laulajia ovat esimerkiksi Klamydia sekä Lauri Tähkä.

Myöskään tapahtumakulttuuria ei ole Vaasasta unohdettu, vaan erilaisia tapahtumia riittää tässä rannikkokaupungissa aivan joka lähtöön. Erilaisia tapahtumia ovat muun muassa Taiteiden yö, Vaasan kuurofestivaali sekä Maailmanperintöpäivät. Ja koska tapahtumia löytyy melkeinpä jokaista sorttia, löytää niistä jokainen varmasti mieleisensä. Vaasa tarjoaa siis erilaisia tapahtumia ja kulttuurikokemuksia jokaiseen makuun. Jos seuraava kesälomakohde on vielä valitsematta, kannattaa ottaa suunnaksi Vaasa, ja lähteä nauttimaan kaikista kokemuksista mitä tällä Pohjanmaan kaupungilla on tarjota.