Lounaisella rannikolla, Turun lähettyvillä sijaitsee hurmaava Naantalin pieni kaupunki. Kaupunki on tunnettu varsinkin Tove Janssonin rakastettujen Muumien kotipaikkana, sillä Naantalissa sijaitsee Muumien koti Muumimaailma. Naantali on hurmaava kesäkaupunki, jossa viihtyy myös jopa tasavallan presidentti, sillä presidentin kesäasunto Kultaranta sijaitsee Naantalin rannoilla. Kesäisin kaupunkin venesatama on täynnä veneitä ja paatteja, ja rannan ravintolat ovat pullollaan sekä suomalaisia että ulkomaalaisia vierailijoita. Rannan ja vanhan kaupungin pienet putiikit ovat myös visiitin arvoisia. Lisäksi Naantalin Kylpylä vetää matkailijoita kaupunkiin ympäri vuoden.
Erityisesti heinäkuun lopulla kannattaa käydä kääntymässä Naantalissa, sillä 27. heinäkuuta siellä järjestetään hauska Unikeonpäivä-tapahtuma.
Unikeonpäivä Naantalissa
Unikeonpäivänä 27. heinäkuuta valitaan Naantalissa vuosittain valtakunnallinen ja virallinen Unikeko. Tapahtuman juuret ulottuvat jopa 1880-luvulle Naantalissa, ja silloin juhlittiinkin railakkaasti. Aamu-unisia rangaistiin silloin nimittäin heittelemällä heitä takiaisilla! Nykyisessä muodossaan Unikeonpäivä on pysynyt aina vuodesta 1959 lähtien. Tosin, alkuun Unikeoksi valittiin vain Jaakko-nimisiä miehiä, sillä heille pystyi laulamaan ’Jaakko-kulta herää jo’ -laulua. Vuodesta 1970 lähtien Unikeoksi on valittu henkilö, joka on tuonut Naantalia tunnetuksi myöntäisellä tavalla tai tehnyt jotain hyvää kaupungin eteen. Vuonna 2015 valtakunnan virallisimmaksi Unikeoksi valittiin elokuvaohjaaja Timo Koivusalo ja vuonna 2016 toimittaja Lassi Lähteenmäki.
Unikeon päivän ohjelmaan kuuluu monen monta eri tapahtumaa. Tänä vuonna esimerkiksi tapahtumaa juhlittiin kahtena päivänä, 26.-27. heinäkuuta. Tapahtuman tärkein hetki on tietenkin Unikeon veteen heittäminen, joka tapahtuu 27. päivä klo 07.00 Naantalin vanhan kaupungin rannassa. Unikeon herätyksestä huolehtii herätyskulkue, joka lähtee jalkaisin liikkeelle rantakioskin kohdalta jo klo 06.00. Aamuyhdeksältä kaupungin halki kulkee myös Unikeon kulkue, eikä olekaan tavatonta kohdata siellä paikallisia unipuvuissaan. Juhla jatkuu aamusta iltaan eri puolilla kaupunkia.
Ohjelmaan kuuluu kiinteästi myös lasten pukukilpailu, ilmaiskonsertteja, musiikki- ja teatteriesityksiä ja käsityöläismarkkinat monine kauppiaineen. Lisäksi uutena perinteenä vuodesta 2012 lähtien Naantalin Itsenäisyydenpuistoon kokoonnutaan paneelikeskusteluun, ja Politiikan torilla keskustellaan päivän painavista asioista. Tämän vuoden tapahtumassa ohjelmaa oli myös muodin ystäville, sillä Jukka Rintalan upea muotinäytös nähtiin Kaivohuoneella. Lapsien ja lapsiperheiden viihtymiseen on myös panostettu, ja tapahtuma sopiikin hyvin Naantalin perhematkailuimagoon.