Saariston lautat ovat oiva tapa saaristomatkailuun. Lautat kuljettavat sinut ja tarvittaessa autosi saarelta toiselle. Lauttaliikenne on vilkasta Suomen saaristossa. Saaristolautat ovat kulkuyhteys turisteille, mutta myös elintärkeä kulkuväline saaristossa asuville. Kirjoituksessa kerromme saariston lautoista ja saaristomatkailusta Suomessa. Suomi on saaria täynnä ja monet näistä saarista ovat suosittuja matkailukohteita. Tutustu saaristoelämään ja aloita matkasi suunnittelu neuvojemme avulla. Rannikkoseutumme tarjoaa kauniita ja eksoottisia matkakohteita koko perheelle.
Saariston lautat – historian havinaa
Saariston lautat ovat toimineet jo pitkään. Turun Saaristossa toimiva m/s Fix alkoi liikennöimään Paraisten ja Prostvikin välillä vuonna 1950. Alus oli ainoa laatuaan. Se oli muutettu matkustajahöyryaluksesta autolautaksi. Tämä tuli tarpeeseen. Autolauttaan mahtuikin kerrallaan jopa seitsemän autoa, joista kaksi kappaletta oli linja-autoja. Lautta oli siis varsin tilava. Samat lauttareitit ovat käytössä edelleen ja esimerkiksi Nauvon lautat kulkevat edelleen samaa reittiä.
Lautat mahdollistavat autoilun saariin, joka avasi aivan uudet matkailumahdollisuudet. Tämä lisäsi huomattavasti kotimaista saarimatkailua. Autolauttojen ansiosta saaristolomista tuli koko perheen odotettuja tapahtumia. Saaristoon tultiin ympäri Suomen. Turun saariston ollessa se suosituin matkakohde, jota se on edelleen vielä tänäkin päivänä. Saaristomatkailu elääkin uutta nousukauttaan kotimaan matkailun lisääntymisen myötä. Saariston tunnelma houkuttaa suomalaisia ja ulkomaalaisia turisteja.
Nauvon lautat
Saariston lautat ovat kuljettaneet perinteisesti ihmisiä siellä, missä siltoja ei ole kyetty rakentamaan. Esimerkiksi reittiväli Parainen-Nauvo on kaksi ja puoli kilometriä. Tätä väliä lautat ovat matkanneet jo 1950-luvulta lähtien. Nauvon lautat ovat kulkeneet tätä väliä kesähelteillä ja talvipakkasilla. Tämä reitti onkin erittäin suosittu edelleen sekä asukkaiden että turistien tarpeiden takia. Reitillä liikennöinyt 1950-luvulla rakennettu Nagu oli aikoinaan Suomen modernein autolautta, eli tuttavallisemmin lossi.
Saariston lautat kulkevat edelleen tiiviisti reiteillään. Niitä on kuitenkin vähemmän nykyään kuin joskus aikoinaan, joka johtuu siltojen rakentamisesta. Kuitenkin saarien välillä edelleenkin seilaa lähes 40 lossia. Eniten losseja on Turun saaristossa ja Saimaan vesistöillä. Lautat ovatkin jo itsessään historiallisia nähtävyyksiä, joita kannattaa tulla katsomaan pidemmänkin matkan päästä.
Saaristomatkailu elää nousukauttaan
Kotimaan matkailun lisääntymisen myötä saaristomatkailun suosio on myös kasvanut. Nuoret lapsiperheet haluavat kokea saariston ja vanhemmat vierailla tutuilla paikoilla. Saaria on pelkästään Turun saaristossa niin paljon, että ei yhden eliniän kesät riitä välttämättä kaikkea näkemään. Saaristossa voit yöpyä hotellissa tai mökillä ja rentoutua vaikka tutkimalla mitä live kasino tarjoilee. Aamulla voit heti herätyksen jälkeen mennä nauttimaan aamiaista tunnelmalliseen saaristokahvilaan.
Lautat ovat tulleet jäädäkseen saaristoliikenteeseen. Tästä on esimerkkinä suuret hybridilautat. Vuonna 2017 juhannuksena Nauvon ja Paraisten välillä aloitti liikennöimään pääsääntöisesti sähkökäyttöinen hybridilautta, johon mahtuu kerrallaan 90 henkilöautoa. Tämä on ollut suuri helpotus tälle suositulle lauttareitille. Lautta on ympäristöystävällinen ja sillä on pitkä käyttöikä.
Saariston lautat seilaavat tulevaisuudessakin
Saariston lautat olivat ennen dieselkäyttöisiä hirmuja. Nauvon uusi hybridilautta on esimerkki ympäristöystävällisestä suurlautasta. Sen käyttökustannukset ovat pitkällä tähtäimellä pienemmätkin kuin dieselillä ja bensiinillä toimivilla lautoilla, mutta se maksoi huikeat 20 miljoonaa. Tämänkaltainen investointi tehdään vain, jos uskotaan lauttamatkailuun ja saariston tulevaisuuteen. Hybridilauttaan mahtuu autojen lisäksi myös moottoripyöriä. Saariston Rengastie moottoripyörällä on elämys, joka kannattaa kokea.
Saariston tutkiminen polkupyörillä ajaen on nykyään myös erittäin suosittua. Polkupyörä onkin täydellinen tapa liikkua saaristossa. Kunto kasvaa ja pääset kätevästi pieniäkin teitä ja reittejä pitkin ihailemaan saaren kaunista luontoa. Erityisesti nuoret aikuiset harrastavat paljon pyöräretkiä saaristossa.
Saariston lautat ovat kuljettaneet ihmisiä jo seitsemänkymmenen vuoden ajan. Lautat ovat olleet tarpeen myös saariston asukkaille, jotka ovat päässeet näin kätevästi autolla mantereelle ja takaisin saariin. Saariston lautoilla pääset kokemaan saaristolaistunnelman, joka on säilynyt samana vuosikymmenestä toiseen, vaikka alukset ovat nykyään erilaisia. Saaristo on vienyt monen matkailijan sydämen ja saaristoon palataan vuosi toisensa jälkeen. Suomen saaristo on sitä kauneinta luontoa.